RENON TARINA
Kun napolilainen taistelulentäjä kohtasi Englannin kuningattaren hovissa työskennelleen savolaisen kamarineidon, syntyi Roomassa Nazzareno Sifo. Espoolaisessa koulussa opinto-ohjaaja kehotti häntä valitsemaan joko arkkitehtuurin tai mainosuran. Päättämätön nuorukainen valitsi molemmat kouluttautuen ensin arkkitehdiksi Suomessa, Yhdysvalloissa sekä Italiassa ja päätyen valmistuttuaan heti mainonnansuunnittelun pariin, jota huomasi vastustamattomasti rakastavansa.
TÄTÄ RENO TEKEE.
MAINONNAN SUUNNITTELU JA JOHTAMINEN
Tarjoan mainonnansuunnittelua ja luovuuden johtamista, joka on palkittu mainosalan arvostetuimmilla palkinnoilla. Olen työskennellyt luovana johtajana myös maineikkaassa Saatchi & Saatchi -mainostoimistoketjussa osana EMEA-alueen luovien johtajien verkostoa.
MARKKINOINTIVIESTINNÄN KONSEPTIT JOHDOLLE
Laaja-alainen kokemus markkinointiviestinnän eri osa-alueilta niin haastaja-start-upeille, perheyrityksille kuin kansainvälisille markkinajohtajille on luonut minulle varsin mukavat edellytykset toimia brändinkehityksessä ja konseptuaalisessa strategiatyössä. Tämä on palvelu, jota minulta pyydetään, kun halutaan luoda yksi brändin kaikkea toimintaa ohjaava idea.
INNOVATIIVISTEN MARKKINOINTIVÄLINEIDEN SUUNNITTELU
Maailman suurin selfiekeppi Flow-festivaaleille? Maailman ensimmäinen autoverkkokauppa autolle, jota ei ole edes tarkoitus myydä? Peli? Kuluttajatesti vapaapudotuksessa? Nothing is impossible -asenteeni ja hands-on toimintatapani herättää henkiin hulluimmiltakin tuntuvat ajatukset niin, että asiakastyytyväisyys kuitenkin säilyy huipussaan - mitatusti.
TÖITÄ
Studio Mikko Laakkonen
AD Alexandra Forslund
AD Alexandra Forslund
Studio Mikko Laakkonen